Suomipop Festivaalien ensimmiset artistit julki!
Suomipop Festivaalit juhlitaan Jyväskylässä ja Oulussa 11.-13. heinäkuuta – nämä ovat festivaalien ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset!
Suomipop Festivaali juhlitaan Jyväskylän keskustassa Lutakonaukiolla ja Oulun Kuusisaaressa 11.-13.7.2024. Kotimaisen musiikin suurviikonloppu marssittaa estradeilleen laajan skaalan eturivin poptähtiä.
Ensimmäiset artistit julkistetaan nyt ja samalla avautuu tapahtumien Early Bird -lipunmyynti.
Suomipop Festivaali järjestetään tulevana kesänä Jyväskylässä jo 16. kertaa. Tapahtuman esiintyjinä nähdään pop-kuningatar Kaija Koo, tällä viikolla uuden Lanka-biisin julkaiseva ja paluun lavoille tekevä Jenni Vartiainen, yleisön biletunnelmaan lietsova Portion Boys, Elefantin paino, Leijonakuningas ja Dinosauruksii -biiseistään tunnettu Ellinoora, kansainväliseksi ilmiöksi noussut Käärijä, tänä syksynä Merkittävät erot -menestysalbumin julkaissut, kahdeksan Emman laulaja-lauluntekijä-tuottaja BEHM, elektronista musiikkia ja housea yhdistelevä poptähti BESS, Suomen tunnetuin rap-artisti Elastinen, Mökkitie, Tuntematon potilas, Suomen muotoisen pilven alla, Sirpa, Kahvimaito, Meidän biisi ja Tässäkö tää oli? -radiohiteistään tunnettu Arttu Wiskari sekä Nummela-klassikkoalbumillaan koko kansan tuntemaksi laulaja-lauluntekijäksi noussut legendaarinen viihdyttäjä Anssi Kela.
Oulun Suomipop Festivaaleilla esiintyvät Jyväskylän tapahtuman tapaan Kaija Koo, Portion Boys, Ellinoora, Käärijä, BEHM, BESS, Elastinen, Arttu Wiskari ja Anssi Kela.
Lisää julkistuksia Suomipop Festivaaleille on luvassa vielä ennen joulua ja alkuvuodesta.