Stadionluokan esiintyjät tähdittävät Suomipop Festivaalia Oulun Kuusisaaressa ensi viikolla

Suomipop Festivaali alkaa Oulun Kuusisaaressa tasan viikon päästä torstaina 15.7. Tapahtuma järjestetään tänä kesänä poikkeusjärjestelyin, ja alueelle otetaan vain rajoitettu määrä yleisöä. Osa lipputyypeistä onkin jo loppuunmyyty.

Festivaaleilla kuullaan Yö-yhtyeen 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi yhtyeen ikimuistoisia kappaleita Suvi Teräsniskan tulkitsemina. Suvi Teräsniska ja Yö-yhtye esittää Yön materiaalista yleisön juhlatunnelmaan sopivia kappaleita kuten Vie mut minne vaan, Tia-Maria ja Laulu rakkaudelle. Kokoonpano nähtiin ensimmäistä kertaa viime viikonlopun festivaalikeikoilla ja se sai runsaat kiitokset yleisöltä nousten tapahtuman kohokohtien joukkoon. Yö-yhtyeen ja Suvi Teräsniskan yhteiskeikat ovat nähtävissä enää Suomipop Festivaaleilla Oulussa tai Jyväskylässä ensi viikolla.

Oulussa nähdään myös Suomen räjähtävimmät show’t kun avauspäivän päättää komean paluun festarilavoille tehnyt Haloo Helsinki!.  Poptähti Antti Tuiskun visuaalinen lavashow on Suomessa vertaansa vailla, ja Tuisku villitsee yleisöä perjantain illassa.

Kolmen päivän aikana lavalla nähdään eturivin kotimaisia artisteja ja yhtyeitä. Koko festivaalin avaa Vesala, jonka uusi Kysy mua ulos -sinkku valloittaa radioaaltoja sekä suomiklassikoita tarjoava Eppu Normaali. Perjantaina kesäistä festaritunnelmaa tarjoilevat Ressu Redford, Irina, Elastinen sekä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. Festivaalin viimeisenä päivänä, lauantaina, esiintyy Suomen muotoisen pilven alla Arttu Wiskari, pitkää ja kuumaa kesää povaava Popeda, festarilavojen kuningatar Kaija Koo, sekä yleisön mukaansa tempaava, energinen Lauri Tähkä. Festivaali huipentuu Apulannan takuuvarmaan hittikimaraan ja massiivisiin pyroihin.

”Kaipuu livemusiikin pariin on ihmisillä valtaisa.  Kuusisaari jo alueena mahdollistaa upean miljöön. Kun ensimmäinen bändi nousee lavalle ja soitto soi, on siinä onnenkyyneliä niin lavalla, lavan edessä kuin takanakin”, povaa tapahtuman tuotantopäällikkö Sarianna Matikainen.
”Festivaaliin on myynnissä enää pienet erät lippuja, ja osa lipputyypeistä onkin jo loppuunmyyty”, Matikainen jatkaa.

Juontajina festivaaleilla toimivat torstaina ja perjantaina Radio Suomipopin Tuukka "Tuke" Ritokoski ja Janne Saarinen ja lauantaina Hovimuusikko Ilkka.

Tänäkin vuonna tapahtumaturvallisuus edellä

Turvallisuussyistä Suomipop Festivaali toteutetaan tänä vuonna erikoisjärjestelyin. Yleisömäärää on rajoitettu ja ohjelma on suunniteltu päälavan tiukkaan tykitykseen, jonne myydään vain rajoitettu määrä lippuja. Vuoden 2020 ja 2021 voimassaolevat liput käyvät sellaisenaan tämän vuoden tapahtumaan.

Suomipop Festivaali on saanut Tapahtumateollisuuden myöntämän turvalliset tapahtumat Check!-merkin, joka kertoo, että tapahtumaa on suunniteltu ja se toteutetaan turvallisesti ja tapahtumahygienia huomioon ottaen. Lisätietoja nettisivujen turvallisuus-sivulta.

“Pyydämme, ettei kukaan saavu tapahtumaan sairaana tai altistuneena, ja tapahtumapaikalla noudatetaan ohjeistuksia”, Matikainen sanoo. “Viime kädessä turvallisuus on kiinni meistä jokaisen omista valinnoista, eli kehotamme kaikkia juhlijoita muun yleisön huomioimiseen.”

ESIINTYJÄT

Torstai 15.7.: Haloo Helsinki!, Suvi Teräsniska ja Yö-yhtye, Vesala, Eppu Normaali
Perjantai 16.7.: Antti Tuisku, Elastinen, Ressu Redford, Irina, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani
Lauantai 17.7.: Apulanta, Lauri Tähkä, Kaija Koo, Popeda, Arttu Wiskari

LIPUT:

Festarilippu 3 päivää 129 €
Festarilippu 2 päivää pe-la 119 €
Festarilippu 1 päivä 79 €

VIP-lipuista myynnissä enää torstain lippua. Muut VIP-liput loppuunmyyty.
VIP-lippu torstai 139 €

Lipunmyynti:
www.tiketti.fi ja www.lippu.fi

Ikäraja: K-18

www.suomipopfestivaali.fi
www.facebook.com/suomipopfestivaalioulu
@suomipopfestivaali
#suomipopfestivaali #suomipopoulu

Yhteistyökumppanit