Kiitos Suomipop festivaalit 2025!

Suomipop festivaalit juhlittiin Jyväskylässä ja Oulussa tänä viikonloppuna. Festivaaleilla esiintyi runsaasti kotimaisen popin ja rockin tähtiartisteja, ja asiakkaita hemmoteltiin keikkojen lisäksi molemmilla paikkakunnilla laadukkaiden palveluiden ja alueohjelman parissa. Yhteensä Popit keräsivät 44 000 kävijää, joista Jyväskylässä 27 000 ja Oulussa lähes 17 000 kävijää.

Molemmilla festivaaleilla esiintyivät mm. Haloo Helsinki!, Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Portion Boys, Vesterinen Yhtyeineen, Roope Salminen & Koirat sekä Abreu.

”Helteinen aurinko helli Oulun festivaalia, ja asiakkaat viihtyivät kuvankauniissa Kuusisaaressa. Ehdottomia tähtihetkiä ovat olleet mm. Abreun näyttävä show sekä Haloo Helsinki! -yhtyeen räjäyttävä energia”, kertoo Oulun Tuotantopäällikkö Jenna Fyhr festivaalista"

”Jyväskylän festivaalin lauantai myytiin loppuun jo ennakkoon, ja muinakin päivinä paikalle saapui runsaasti iloisia asiakkaita nauttimaan Suomipopin Superviikonlopusta. Aurinkoinen ja helteinen lauantai kruunasi koko viikonlopun, joka huipentuu tänään Apulannan esiintymiseen”, kertoo Jyväskylän festivaalin tuotantopäällikkö Anniina Havukainen.

Seuraavat Suomipop Festivaalit järjestetään taas tuttuun tapaan kahdella paikkakunnalla 9.-11.7.2026. Lipunmyynti tulevalle vuodelle alkaa loppuvuodesta 2025.

Muistathan käydä vastaamassa kävijäkyselyyn, niin saadaan ensi vuoden tapahtumista entistäkin paremmat. Lisäksi pääset alla olevien linkkien kautta selaamaan Oulun ja Jyväskylän kuvagallerioita.

Yhteistyökumppanit