Saavutettavuus

Tervetuloa Suomipopeille!

TAPAHTUMA-ALUE, ESIINTYMISLAVAT JA LIIKKUMINEN ALUEELLA

Festivaalialue sijaitsee Lutakonaukiolla ja sen ympäristössä. Alueelle johtavat tiet ovat pääasiassa asvalttia tai kovaa katukivetystä, joten niitä pitkin pääsee kulkemaan yleensä helposti myös pyörätuolilla. Alueen Uno Savolankadun puoleisessa päässä on jonkin verran myös mukulakiveä, joka on epätasaista. Huomioithan, että myös sää voi vaikeuttaa liikkumista. 

Liikkumiseen tarkoitetut väylät pyritään pitämään leveänä ja mahdollistamassa sujuvaa liikkumista. Tapahtumassa ja sen ympäristössä on kuitenkin runsaasti ihmisiä, joten välillä yleisömassan liikkuessa yhtä aikaa paikat ja tilat voivat tuntua ahtailta.

Esiintymislavat sijaitsevat Lutakonaukiolla, asvaltin päällä. Festivaalialueeseen kuuluu myös Satamapuiston alue, joka on pääasiassa nurmea, ja jonka kulkureitit ovat sorapohjaisia. Tapahtuma-alueella voi olla satunnaisia kynnyksiä tai korokkeita, jonka lisäksi VIP-alueella on myös rappusia (kulku VIP-ravintolaan).

PYÖRÄTUOLIKOROKKEET & RETKITUOLIT

Molemmilla esiintymislavoilla on korokkeet pyörätuoleja varten, mutta niiden koko on rajallinen. Kyseiset korokkeet eivät ole tarkoitettuja esimerkiksi retkituoleille tai muille istuimille. 

Liikuntarajoitteisen apuvälineeksi tarkoitetut retkituolit ovat sallittuja tapahtumassa. Koska muutoin retkituolit ovat kiellettyjä, voivat järjestyksenvalvoja turvatarkastuksen yhteydessä kysyä retkituolisi tarpeesta, joten varauduthan kertomaan sen olevan apuväline. Lisäksi pyydämme ottamaan huomioon että väliaikaiset istuimet tulee asettaa paikkoihin, joissa ei ole turvallisuusriskiä ihmismassojen liikkumisen tai paineen vuoksi, ja sen kanssa ei voi eikä kannatakkaan mennä eturiviin. Hyvä paikka tällaiselle on pyörätuolikorokkeen luona.

ERIKOISTEHOSTEET & AISTIYLIHERKKYYDET

Tapahtuman esityksissä voidaan käyttää erilaisia valoja ja erikoistehosteita, jotka voivat olla voimakkaita ja vilkkua. Lisäksi tapahtumassa voi olla voimakkaita hajuja, makuja tai ääniä, ja yleisömassa voi olla tiivistä esimerkiksi suoraan lavojen edustalla paineaitojen luona. Lähtökohtaisesti alueen sivuilla, lavalta katsottuna yleisöalueen takaosissa ja pyörätuolikorokkeen ympäristössä on väljempää, jonka lisäksi sieltä löytyy myös istumapaikkamahdollisuuksia. 

WC-TILAT

Tapahtuma-alueelta löytyy esteettömiä invavessoja. Invawc:t löytyvät invakorokkeiden läheisyydestä sekä wc-alueilta. Tapahtuman VIP-alueelle on esteetön pääsy. VIP-alueen kaikki wc-tilat eivät ole esteettömiä, mutta alueelta löytyy myös esteetön WC. Meillä käy myös vessapassi, jolla voit käyttää kaikkia tapahtuma-alueella asiakkaille tarkoitettuja WC-palveluita. 

PYSÄKÖINTI & LIIKENNE

Suomipop Festivaalilla ei ole omia parkkipaikkoja, eikä tapahtumaporttien luokse pääse ajamaan autolla.

Tapahtuma-alueen alla on parkkihalli, josta ei ole suoraan esteetöntä kulkua kentälle. Lähin esteetön pysäköinti on Uno Savolankadulla sijaitsevassa P-Paviljonki 2 -hallissa.

Sisäänkäynnin lähin taksitolppa sijaitsee Piippukadun päässä. Invataksilla voi kuitenkin saapua Fortunakujan kautta Kielo 3-rakennuksen luo. Seuraathan tällöin liikenteenohjauksen ohjeita.

AVUSTAJA & AVUSTAJALIPUT

Avustaja pääsee aina maksutta sellaisen asiakkaan seurassa, joka tarvitsee avustajaa päivittäisiin toimiinsa tai asioimiseen.

Avustajan tulee saapua avustettavan kanssa yhtä aikaa tapahtuman lipunmyyntipisteelle, jossa avustaja saa alueelle sisäänpääsyyn oikeuttavan rannekkeen, jota ei tarvitse varata etukäteen. Lipunmyyntipisteet sijaitsevat tapahtuman sisäänpääsyporttien lähettyvillä. Avustajakortin, ystäväkortin, vammaiskortin tai näkövammaiskortin mukaan ottaminen nopeuttaa sisäänpääsyä mutta ei ole välttämätöntä.

Tapahtumaan on myynnissä kahta erilaista asiakkaan että avustajan sisäänpääsyn oikeuttavaa lippua. Lippukaupoissa myynnissä oleva ”pyörätuolilippu” on tarkoitettu vain pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. Muille asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa päivittäiseen toimintaansa on myynnissä erillinen ”asiakas+avustaja” -lippu. 

Mikäli VIP-asiakas tarvitsee avustajan, pääsee avustaja luonnollisesti asiakkaan mukana myös VIP-alueelle. VIP-ruokailu ei kuitenkaan sisälly avustajalle, vaan sen voi ostaa erikseen lipunmyyntipisteestä tai VIP-hostilta.

KYSYMYKSIÄ?

Kysyttävää esteettömyydestä tai saavutettavuudesta? Ota yhteyttä sähköpostilla tapahtumat@nelonenmedia.fi . Tapahtuman selkokielinen info löytyy  täältä.  

Yhteistyökumppanit