Saapuminen
Suomipop Festivaali Jyväskylä järjestetään Lutakonaukiolla ja sen lähiympäristössä. Lähin osoite tapahtumalle on Lutakonaukio 1, 40100 Jyväskylä. Lutakonaukio sijaitse aivan keskustan ja Jyväskylän matkakeskuksen tuntumassa, Paviljongin ja Jyväskylän Sataman välissä. Keskustasta aukiolle matkaa on noin 600 metriä, ja parhaiten perille löytää seuraamalla Paviljonki-opasteita.
Porttien läheisyyteen ei voi saapua autolla, taksilla tms eikä festivaalilla ole omaa pysäköintialuetta.
Parhaiten festivaalialueelle pääsee kulkemaan jalan. Kävelyreitit alueelle kulkevat keskustasta kävelysiltoja pitkin sekä kevyen liikenteen myötä kiertoreittejä käyttäen. Huomioithan, että suurin osa aluetta ympäröivistä teistä on tapahtuman tai lähitalojen pelastusteitä, joten ethän leiriydy tai jää seisoskelemaan alueen ulkopuolisille reiteille (mm. Rantaväylä, Lutakonaukion reunat, Uno Savolankatu).
Mikäli kuljet pyörällä, sähköskootterilla, potkulaudalla tms välineellä, varauduthan runsaisiin ihmismassoihin alueella ja sen ympäristössä. Aja rauhallisesti ja noudata liikennesääntöjä. Älä kyyditse kaveria, äläkä aja päihtyneenä. Seuraathan liikkuessasi liikennemerkkejä, tilapäisiä opasteita sekä liikenteenohjaajien ja järjestyksenvalvojien ohjeita ja kehotuksia.
Polkupyörille ja sähköskoottereille on varattu omat pysäköintitilat Messuaukiolta, festivaalinarikan lähettyviltä. Pyörillä ja skoottereilla ei voi tulla tapahtuma-alueen sisäpuolelle, ja portin viereen jätetyt laitteet tullaan poistamaan alueelta. Molempien porttien läheisyydestä löytyy yleinen sähköpotkulaudoille tarkoitettu parkki.
OnniBusilla Jyväskylään ja takaisin!
OnniBusin kyydissä pääset helposti monesta kaupungista aivan tapahtuma-alueen välittömään läheisyyteen. Vuoroja on mm. Turusta, Tampereelta, Oulusta ja Helsingistä – ja toki muualtakin. Matkahausta löydät helpoimmin sopivan yhteyden. Syötä vain lähtöpaikkasi ja kohteeksi Jyväskylä.
Bussilla matkustaminen on nyt helppoa, halpaa ja hiilityötämme edistävää!
SuomiPop Jyväskylä 2026 | OnniBus – OnniBus
Lähimmät paikallisliikenteen bussit löytyvät Schaumannin puistotieltä, noin 200 metrin päässä alueelta sekä Satamakadulta.
Tapahtuman aikaiset tilapäiset kaikkien taksien yhteiset taksitolpat tulevat sijaitsemaan Piippukadulla (Paviljongin kongressi-tolppa) sekä Sataman Viilun edustalla. Taksia ei voi tilata tapahtuman porteille, eikä sinne voi myöskään jättää asiakkaita.
Taksien ja pyörätaksien tulee noudattaa liikenteenohjauksen ohjeita ja kehotuksia tapahtuman aikana.
Invataksit voivat käyttää käydä jättämässä asiakkaita Fortunakujan kautta Kielo 2-rakennuksen eteen, tällöin ilmoitattehan liikenteenohjauspisteessä invakuljetuksesta.
FANEERIKORTTELI, SOKOS HOTEL PAVILJONKI JA UNO SAVOLAN KATU
Uno Savolankatu tullaan sulkemaan liikenteeltä festivaalin ajaksi, ja tie rauhoitetaan kokonaisuudessaan huolto- ja pelastusliikenteen käyttöön, Jyväsparkin P2-hallin asiakaskäyttöön sekä Faneerikorttelin asukaskäyttöön. Mikäli Faneerikorttelin asiakas tilaa taksin, pääsee ko. taksi kulkemaan normaalisti Faneerikortteliin asti, mutta pyydämme tästä ennakkotietoa tapahtuman tilannekeskukseen.
Sokos Hotel Paviljonkiin taksilla kulkevat asiakkaat voivat jäädä joko Messuaukiolle (JYTAKSI) tai Piippukadulle (muut taksit).
INVATAKSIT
Tapahtumaan Invataksilla saapuvat asiakkaat voivat saapua Fortunakujalle, Kielo 3 -rakennuksen sivustalle. Tapahtumalla ei ole erillistä pysäköintialuetta eikä Invapysäköintialuetta
JYTAKSIn kyydissä Suomipop-festareille tyylikkäästi ja turvallisesti
JYTAKSI on Suomipop-festivaalin virallinen ja ainoa taksikumppani Jyväskylässä. Kun valitset JYTAKSIn, pääset taksin kyydissä aivan tapahtuma-alueen viereen Messuaukiolle, jossa sinua on vastassa JYTAKSIn näyttävä taksiterminaali punaisine mattoineen.
JYTAKSIn taksiterminaalimme on lähin taksien jättö- ja noutopaikka Suomipop-festareilla. Festareille tullessa ja sieltä pois lähtiessä kyyti kotiin tai jatkopaikkaan onnistuu kätevästi heti tapahtuma-alueen vierestä.

Tilaa kyyti Suomipop-festareille
Tilaa kyyti ilmaisella taksintilaussovelluksellamme eli JYTAKSI APPilla tai soita tilausnumeroomme 0100 6900 (puhelun hinta 2,37 € / vastattu puhelu + 1,52 € / min + pvm/mpm).
Palvelemme 24/7 Jyväskylän ja Muuramen alueella. Kiitos, että valitset paikallisen palvelun!
Alueen läheisyydessä sijaitsevat Jyväs-Parkin parkkihallit P-Paviljonki 1 sekä P-Paviljonki 2.
P-Paviljonki 2 sijaitsee Uno Savolankadulla, ja sinne pääsee ajamaan liikenteenohjauksen ohjeita noudattaen.
P-Paviljonki 1 sijaitsee festivaalialueen alapuolella, josta voi nousta A-rapun kautta lähelle festivaalialueen porttia Uno Savolankadun päähän. Pysäköintihallin muut sisäänkulut eivät ole käytössä.
Uno Savolankadun kadunvarsipaikat eivät ole tapahtuma-aikana käytössä. Myöskään Fortunakujan P-alue ja Satamapuiston viereinen P-alue Satamassa eivät ole käytössä.